Yritys

Yritys

Kotimaiset Energiat Oy – bioenergian osaaja

Kotimaiset Energiat Oy:n juuret ulottuvat 70-luvulle, jolloin öljykriisin jälkimainingeissa alettiin miettiä ratkaisuja kotimaisen energiahuollon kehittämiseen ja turvaamiseen. Yhtiön käyttämien GIANT-suurtehohakkureiden kehitystyö pääsi vauhtiin 90-luvun alussa ja kaikkiaan niitä on ajan saatossa valmistunnut 20 kappaletta. Ominaista teknologialle on suuri tuotantokapasiteetti ja hakkeen tasalaatuisuus.

Tänä päivänä yhtiö tuottaa noin 600 000 i-m3 haketta kahdeksalla Giant-suurtehohakkurilla suomalaisten lämpölaitosten ja maatilojen lämmitystarpeisiin. Yhtiö työllistää kuljetustoimintoineen n.25 ammattilaista, jotka toimivat haketus- ja kuljetustoiminnoissa sekä korjaamo- ja logistiikkapalveluissa. Kuljetuskalustona käytössämme on 12 ketjupurkavaa täysperävaunuyhdistelmää, sekä muutama vahvan kokemuksen omaava aliurakoitsija. Pitkäaikainen kokemus varmistaa kustannustehokkaan energiantoimitusketjun laanilta kattilaan.

Yhtiön toimitusjohtajana toimii Antti Toivonen.